Miten peitetatuointini onnistui. Matkustin Turkuun hyvän tatuoijan perässä.

Olen aikoinani hankkinut käteeni tatuoinnin, jonka halusin peittää. Se on häirinnyt minua jo pidemmän aikaa. Kuva ei ollut laadukas vaan tatuoinnin teon harjoittelun tulos. Teen mallin töitä, joten jos on tatuointeja, on niiden hyvä olla laadukkaita.

Lopullisen kimmokkeen peitetatuointiin sain viime vuoden puolella laivalla, kyllä, laivalla. Olin Provinssi Goes Viking Line risteilyllä joulukuussa ja tästä syystä paikan päällä oli tatuointiartisti Johanna ’Ponni’ Karvonen, https://www.paintink.fi/.

Ihastuin hänen työnlaatuunsa ja rohkenin mennä hänen puheilleen ja kysymään mitä tälle hirvitykselle voisi tehdä. Nopeasti saimme idean yhdessä syntymään ja suunnitelma oli valmis. Kamalan horoskooppi tatuoinnin päälle tehdään mustavalkoinen ruusu. Tärkeä pointti ideoinnissa oli se, että tatuointia voisi jatkaa myöhemmin eteenpäin. Koska laivalla aika oli rajallista, hän peitti yhden osion tatuoinnistani.

 

Horoskooppimerkkini, kalat. Aivan järkyttävän näköinen häröstys.

 

Peitetatuoinnin suunnittelu. Vihdoin saan sen kamaluuden piiloon.

 

Hän hyvin siinä tokaisikin, että tämä loppu mikä jäi peittämättä jää mieltäni häiritsemään. Ja näin kävikin. Kaunis ruusu ja loppu kuvio ei oikein natsannut keskenään. Päätinkin jo siinä, että loput tullaan peittämään ajallaan.

 

Mukava seurata ammattilaisen työtekoa.

 

Kaunis kuva peittää vanhan tatuoinnin. Tätä kuvaa on helppo jatkaa eteenpäin.

 

Ja tuli tämä ihana päivä sittenkin, lopullinen peitetatuointi. Satuin saamaan ajan syntymäpäivälleni. Voisinko parempaa lahjaa saadakaan, no en.

Luotan niin paljon Johannaan, että annoin hänelle vapaat kädet suunnitella tatuointini loppuun. Hän ideoi kauniin jatkon jo aloittamalleen tatuoinnille.

 

Olin todella tyytyväinen luonnokseen. Hän ei tiennyt mikä merkitys vanhalla tatutoinnillani oli joka jäi uuden kuvan alle. Siinä oli nimikirjaimet A.M. joka tarkoittaa tytärtäni ja miestäni. Ja nyt uudessa kuvassa on kaksi lintua, tyttäreni ja mieheni.

 

Ja ei muuta, kun kone laulamaan. Kahden tunnin kuluttua oli kuva valmis. On se helppoa, kun sen osaa. Työskentely on niin vaivatonta ja jouhevaa. Aika kului todella nopeasti. Nauroimme, puhuimme paljon taustoistamme ja pidimme hauskaa. Kipukin hyvässä seurassa unohtuu. Häneen on helppo saada yhteys. Ja näin iholla, kun ollaan asiakkaan kanssa pitää toiminta ollakin luontevaa ja vilpitöntä.

Tämä haluuttiin peittää.

 

Tältä suunnitelma näytti iholla. Ja olin huippu tyytyväinen.

 

Heippa vanha tatuointi ja tervetuloa uusi.

 

Rento ja rauhallinen ilmapiiri.

 

 

Siinä se nyt on, valmis peitetatuointi.

 

 

 

 

 

Olen huippu tyytyväinen loppu tulokseen. Kannatti matkustaa Turkuun asti.

 

Kuka on Johanna Karvonen?

Johanna aloitti tatuointityön asuessaan Italiassa. Aluksi hän toimi harjoittelijana ja myöhemmin paikallisen mestarin kollegana. Kun hän muutti takaisin Suomeen, hän perusti oman tatuointiliikkeen vuonna 2013, Paint&Ink Oy’n. Liike sijaitsee Turun keskustassa, osoitteessa Kaskenkatu 11. Liike on helppo löytää, tuli sitten junalla tai autolla.

 

 

 

 

Tatuointien lisäksi Johanna tekee perinteisiä italialaisia freskoja, sekä myös moderneja seinämaalauksia ja tilaustauluja yrityksille ja yksityisillekin. Lisäksi häneltä luonnistuu myös kehonmaalaus (bodypainting).

 

Ällistyttävää osaamista.

 

 

 

 

Puhtaus ja hygienia ovat tatuoijalle kaikki kaikessa. Hänen käyttämänsä tatuointivärit ovat turvallisia ja allergiatestattuja. Asiakas voi aina olla yhteydessä ja kysyä lisää kaikesta tatuointiin tai maalaukseen liittyvästä.

 

 

 

Johannasta piti tulla hevosten hoitaja, mutta sydämen vei taiteellisempi työ. Jos hän ei varjoliidä, hän maalaa kauniita tauluja tai lähtee ex tempore reissuun erämaahan ratsastamaan. Hyvin värikäs on hänen elämänsä polku ollut ja tulee olemaan. Hänen kanssaan ei tylsää hetkeä tule. Meillä yhteistä on se, että kumpikaan ei halua kasvaa ”aikuiseksi” ja elää tylsää elämää. Elämässä pitää olla jotain jännitystä ja hieman hulluja ideoita.

 

Tämäkin seinämaalaus on huikea.

https://www.paintink.fi/kauppa/

 

Kun löydät hyvän tatuointiartistin, silloin ei ole väliä missä päin hän on. Jälki on pysyvä, ikuinen hetki iholla. Mieti kenen annat sen tehdä.

Miten peitetatuointini onnistui. Matkustin Turkuun hyvän tatuoijan perässä.
Merkitty:                                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *