Kesäkilot kuriin, viikko 9. Mitä Wellness shaket ovat?

Kaupallinen yhteistyö: Taru Matikainen

Wellness käsikirjaa täyttäessä tajusin juuri, että kolme siis kolme viikkoa enää jäljellä. Ja sanoin tosiaan enää jäljellä enkä vielä niin paljon!! On ajatusmaailma muuttunut näiden viikkojen aikana.

 

Liikuntaa olen tälle viikolle saanut mahtumaan hieman enemmän ja se näkyy puntarissa. Aina kun lisään liikuntaa painon putoaminen hidastuu.

” Kova liikunta voi kerryttää lihaksiin nestettä ja nostaa vaakalukemia hetkellisesti.

Kova harjoittelu aiheuttaa lihaksiin pieniä repeämiä. Kun keho alkaa korjata vaurioita, lihaksiin pakkautuu tulehdusta parantavia aineita ja nestettä.

Vaakalukemat saattavat hetkellisesti kivuta muutaman kilon. Tilanne kuitenkin tasaantuu yleensä viimeistään parin kuukauden jälkeen.” (lähde;www.hyvaterveys.fi)

 

Tämän olen huomannut monesti tapahtuvan itselläni. Painon nousu tai laskun hidastuminen on kyllä tasaantunut aika pian. Kovasti treenatessa onkin hyvä katsoa mittanauhaa eikä puntaria.

 

Hetkeksi jätin tuoreen salaatin syömisen ja tein lämpimiä kasviksia pannulla ja uunissa. Ja siitäkös vatsa ei tykännyt ollenkaan. Nyt on sitten syöty vatsaa pehmentäviä luumuja. Toimii. On tuskaista, kun vatsa ei toimi kunnolla.

 

Minun piti tehdä saamallani ohjeella Wellness-kakku, mutta teinkin jotain pannukakkua muistuttavaa. Nimesin tämän siis Wellness-pannariksi.

 

Tarvitset

  • 2 valkuaista
  • 2 keltuaista
  • 2 rkl rahkaa (vähärasvainen ja sokeriton)
  • 4 rkl Wellness-shakea (vanilja)
  • 1 proteiinipatukka,
  • mansikoita

Vaahdota valkuainen ja keltuainen erikseen. Sekoita vaahdotettuun keltuaiseen rahka ja shake. Yhdistä valkuaisvaahto ja keltuaismassa ja lisää paloiteltu patukka. Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (halkaisija noin 18 cm). Paista noin 10 min 175 asteessa.

Vielä kun lisää pannarin kylkeen sokeritonta jäätelöä, niin ai että!

 

Viileisiin iltoihin kuuluu glögi tietysti. Korkkasin ensimmäisen glögin, sokerittoman tietysti.

Kaupasta löytyy punaista glögiä sokerittomana. Sisältää vain hedelmien omaa sokeria. Joten en jää tästäkään herkusta paitsi.

 

Pääasia ihan meinasi unohtua. Viikon painon pudotus -0,6 kg. Vähän, mutta miinusta, ei plussaa.

 

Miksi Wellness Natural Balance Shake?

Shaket eivät toimi aterian korvikkeena vaan tukevat terveellistä ruokavaliota. Wellness shake on ainutlaatuinen markkinoilla oleva tuote. Sen ravintoprofiili vastaa äidinmaitoa, joka on maailman ravintorikkain ruoka. Tuotteessa on kolme proteiinin lähdettä, eli täydellinen aminohappo koostumus, paljon kuituja, hyvät hitaat hiilihydraatit ja hyvät rasvat. Samanlaista tuotetta ei löydy. Shaket on tehty täysin luonnollisista raaka-aineista. Tuotteella olisi luomu sertifikaatti, jos makeutusainetta ei käytettäisi. Makeutusaine, jota shakessa käytetään, on sukraloosi. Se on tällä hetkellä tutkitusti turvallisin vaihtoehto. Makeutusainetta tuotteessa on todella vähän, 0,02 %. Sukraloosi valmistetaan tavallisesta sokerista.

Shakeista Protein Blend jauhe on makeuttamaton ja maustamaton.

Ainoastaan Oriflamella on oikeus myydä tätä tuotetta, koska sen koostumus on patentoitu.

Tuotteen proteiini lähteet ovat eläinkunnan proteiini; muna, maitokunnan proteiini; heraproteiini ja kasvikunnan proteiini; herne.

Tuotteessa on optimaalinen omega3 ja -6 sisältö. Shaket on kehitetty Ruotsissa sairaala käyttöön huonokuntoisille potilaille, jotka ruokitaan nenämahaletkun avulla. Tuote soveltuu myös massiivisiin leikkauksiin meneville sekä keskosvauvoille.

Tuotteet ovat puhdasta ruokaa, jossa raaka-aineet ovat tasapainossa.

 

Lisää Wellness tuotteista; https://www.facebook.com/tarumatikainenoriflame/

Kesäkilot kuriin, viikko 9. Mitä Wellness shaket ovat?
Merkitty:                                        

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *